Yhteystiedot:
Raimo Honkanen
raimo.honkanen@ebaana.net
Puh: 044 297 4455

Nokia antoi tulosvaroituksen pari päivää sitten. Tämä tarkoittaa sitä, että Nokia ei ole näillä näkymin parantamassa kehnoksi sulanutta tulostaan. Tämä tarkoittaa sitä että Nokian tulos tulee olemaan huono myös tänä vuonna, niinkuin se oli viime vuonnakin.
Mitä tämä tarkoittaa Salolle. Se tarkoittaa sitä, että lähivuodet tulevat entistä tuskaisemmiksi. Se, että Nokian tulos romahti viime vuonna, vähentää voimakkaasti yhteisöverotuloja Salossa vuonna 2011.
Nyt kun Nokian tulos on pysymässä samalla heikolla tasolla myös tänä vuonna, tarkoittaa se sitä että myös vuonna 2012 Salon yhteisöverot jatkavat laskuaan. Myös korotettu yhteisövero poistuu tuolloin. Näiden muutosten jälkeen Salon yhteisöveroista on vain rippeet jäljellä.
Vuonna 2012 ei saada enää myöskään yhdistymisavustusta. Pois jäävien tulojen määrä on valtava. Miten poliitikot suhtautuvat tilanteeseen?
=> "katsellaan miten asiat kehittyvät".
Tällä hengellä on jo toimittu jo 4 vuotta odotellen rauhassa rahojen loppumista. Nyt mukaan on tullut toinen odotus, nyt odotellaan lisäksi sitä, milloin yhteisveromiljoonat kuivuvat kasaan.
Minäkin tulen katselemaan ja kertomaan salolaisille mitä tekemättömyydellä saadaan aikaan.